The wishlist name can't be left blank

Kirjoittajat

  1. Kokemuksia hiusten kasvivärjäyksestä

    Kasvivärjäys oli minulle uusi positiivinen kokemus. Olen värjännyt hiuksiani kasviväreillä elokuusta 2013 eli jo 1.5 vuotta! Hiustenvärjäysurani alkoi jo teini-iässä koska suomalaiseen tyyliin hiukseni ovat omasta mielestäni tylsät maantienruskeat. Erilaisia värejäkin on tullut käytettyä; blondia, punaista, ruskeaa ja mustaa. Onneksi jossain kohtaa tajusin että blondaus ei ole minun juttuni. Luonnonkiharat hiukseni ovat jo valmiiksi kähärät; miksi sitä hiusta vielä kuluttaa vetyperoksidilla ja kuivattaa hiusta entisestään.

    Hiuksiani olen värjännyt sekä kampaajalla että marketeista ostetuilla aineilla. En ole koskaan saanut mitään allergisia oireita aineista vaan siirtyminen kasvivärjäykseen tuli ihan siitä että kaikkea pitää kokeilla. Ja tässä kohtaa voin todeta että olen positiivisesti yllättynyt kasviväreistä.

    Alla muutamia kuvia ennen ja jälkeen värjäyksen koska sanonta "kuva kertoo paljon enemmän kuin tuhat sanaa" toimii tässäkin tapauksessa.

    Read more »
  2. Kirjoittajat

    Johanna kirjoittaa luonnonkosmetiikan blogissa tuotteista, ajankohtaisuuksista sekä hyvinvoinnista

    Hei lukija!

    Olen muutaman vuoden mielenkiinnolla seurannut luonnonkosmetiikka-alaa ja kokeillut tuotteita. On ollut mukava seurata miten mielenkiinto luonnonkosmetiikkaa kohtaan koko ajan kasvaa. Onhan se ikävä kuulla että ihmiset enenevässä määrin ovat saaneet allergisia oireita synteettisistä kosmetiikkatuotteista, mutta hienoa on se että nykyään on tarjolla jo monia 
    vaihtoehtoja luonnonkosmetiikkapuolella. Uuden vuoden kunniaksi aloitan vierasbloggaajana kirjoittamaan Sinulle artikkeleita ja muutakin sisältöä. Otan mielelläni vastaan ideoita mistä

    Read more »