Muutaman viimeisen vuoden aikana on suomalaisissa ammattioppilaitoksissa lisääntynyt kiinnostus luonnonmukaisten hiustenhoitotuotteiden ja kasvivärien käyttöön. Kiinnostuneet hiushoitoalan opettajat ovat edistyksellisiä ja innovatiivisia, jotka tarttuvat myös ongelmiin ja rohkeasti ehdottavat kouluille uutta. Myös luonnonkosmetiikka on toimialana kehittynyt valtavasti ja tarjoaa ammattilaisille vaihtoehdon synteettisiä ainesosia sisältäville tuotteille.

Yliherkkyys arkipäivää ammattioppilaitoksissa

Nykyisin alkaa olla ammattioppilaitoksen jokaisella luokalla oppilaita, joka on herkistynyt jollekin synteettiselle aineelle. Kosmetiikkatuotteissa säilöntäaineena käytettävä metyyli-isotiatsolinoni aiheuttaa yhä enemmän kosketusallergiaa. TYKS:ssa keväällä 2013 testatuista potilaista 12,6 % oli aineelle herkistyneitä.  Asiantuntijoiden mukaan luvut ovat samansuuntaisia eri puolilla Suomea. Lue lisää täältä.

Hiusvärit sisältävät noin 20–30 eri kemikaalia, joista osa on äärimmäisen herkistäviä ja allergisoivia. Yksi pahimmista herkistäjistä on parafenyleenidiamiini PPD ja sen johdannaiset kuten tolueeni-2,5-diamiini. Suurin osa kestoväreistä sisältää PPD:tä.Lue lisää täältä. 

Kun oppilaalla todetaan yliherkkyys tai allergia on vaihtoehtona alan vaihto tai siirtyminen luonnonmukaisiin hiustenhoitotuotteisiin. Hiljattain eräs kampaamo-alan opettaja kertoi, että eräs hänen oppilaistaan on yliherkistynyt synteettisille aineille. Onneksi pienessä kaupungissa on ekokampaamo, jossa oppilas saa suorittaa harjoittelujakson. Tämä on surullista kuultavaa tai luettavaa. En muista että parikymmentä vuotta sitten ongelma olisi ollut niin laaja. Oppilaitoksissa on uusi tilanne otettava tosissaan ja kehitettävä vaihtoehtoja.

 Osaamisen jakaaminen

Ekokampaajiksi erikoistuvat ja ammattitaitoa täydentävät ammattilaiset onneksi tarttuvat asioihin ja vievät tietoa ja ideoita hyvän kokemuksen innoittamana ammattioppilaitoksiin. Kesäkuun 2015 kasvivärikurssin innoittamana joensuulainen kampaamoalan opettaja piti hiljattain omille oppilailleen kasviväripäivän ja huomasi iloksi positiivisen vastaanoton. Hän oli kesän ajan testannut kasvivärikurssilta mukaan saatuja Radico Colour Me Organic kasvivärejä.

Riihimäkeläinen hiusalan ammattilainen piti omassa entisessä ammattikoulussa kasviväripäivän Radico Colour Me Organic kasviväreillä. Kasviväripäivä sisälsi teoria-osuuden ja harjoituksen. Värjäystulokset olivat hyviä ja osallistujat tyytyväisiä.

Kaksi kampaamo-opettajaa, Hämeenlinnasta ja Valkeakoskelta, valmistuivat keväällä 2015 ekokampaajiksi ja veivät osaamisensa kouluun omalle työpaikalleen. Kun oppilaat näkivät koulussa miten opettajat valmistivat lopputyötä, myös oppilaiden kiinnostus kasviväreihin kasvoi. Kummassakin koulussa on kasvivärjäystä ainakin kokeiltu.

Syyskuussa 2015 olin Helsingin Prakticum- ammattikoulussa kertomassa toisen ja kolmannen vuoden kampaamo-alan opiskelijoille luonnonkosmetiikan periaatteista, sertifioinnista, kasviväreistä ja luonnonmukaisista ainesosista. Luonnonkosmetiikan hajumaailma on erilainen ja vaatii totuttelua. Oppilailla oli mahdollisuus haistella ja vertailla tuotteita, sekä ottaa tuotenäytteitä mukaan kokeiluun.

Luonnonkosmetiikka ja kasvivärit aito vaihtoehto

Luonnonkosmetiikka on toimialana kehittynyt viime vuosikymmenen aikana paljon ja tarjoaa hiusten hoitoon, värjäykseen ja muotoiluun aidon varteenotettavan vaihtoehdon. Esimerkiksi vuonna 2013 sertifioidun luonnonkosmetiikan myynti Saksassa kasvoi 10,2%. Yhdysvalloissa luonnonkosmetiikan myynti on vuonna 2014 kasvanut lähellä 20%. Eurooppalainen kuluttajabarometri myös osoittaa, että kuluttajat ovat nykyisin tietoisempia valinnoistaan ja suhtatuvat kriittisesti problemaattisiin ainesosiin.

Kampaaja-asiakkaani, joka on ollut alalla monta kymmentä vuotta, kertoi, että hän on testaillut luonnonkosmetiikan soveltuvuutta kampaamon käyttöön jo 90-luvulta lähtien, mutta totesi aina testatessaan, että valitettavasti luonnonmukaiset hiustenhoitotuotteet eivät olleet vielä sentasoisia, että niitä voisi käyttää kampaamossa. Laadukasta lopputulosta tekevä kampaaja vaatii myös luonnontuotteelta vain parasta. Samainen kampaamoyrittäjä otti yhteyttä kesällä 2013 ja kysyi Aubrey Organicsin hiustenhoitotuotteita testattavaksi. Hän oli tyyttyväinen tuotteiden laatuun ja toimivuuteen sekä otti Aubrey luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteet kampaamon käyttöön.

Mikäli oppilaitokset haluavat tarjota monipuolista opetusta myös jatkossa, niiden pitää ottaa huomioon myös yliherkistyvien oppilaiden tarpeet. Markkinoilla on jo saatavilla paljon laadukkaita tuotemerkkejä. Pro Luonnonkosmetiikkayhdistys Suomessa tarjoaa tietoa ja yhteystietoja Suomessa valmistettavista ja maahantuovista tuotemerkeistä.