Olemme saaneet palautetta koskien Radico hennajauhetta eränumerolla ONH-2824. Aiheena oli hennaseoksen geelimäinen /viskoosimainen koostumus ja jauhetta on haastavaa sekoittaa tasaiseksi sekä levittää. Selvitimme asiaa valmistajalta Radico INC Intiasta.

Radicon vastaus

Kyseinen erä on poimittu marraskuussa 2016, aikaan, jolloin hennalehdet sisältävät eniten aktiivisia ainesosia, jotka vaikuttavat myös tuotteen väriin ja koostumukseen. Viskoosimainen (geelimäinen) koostumus johtuu mm hennajauheen korkeasta öljyn pitoisuudesta. Kyseisen sadon jauhe on myös väriltään vihreämpi verrattuna muuna ajanjaksona poimittuun hennaan. Vihreämpi väri johtuu korkeasta klorofyllin pitoisuudesta. Jos tarkistaa samaa hennaa kahden kuukauden kuluttua, se on kuivempi ja ruskeampi.

Viskoosimainen /geelimäinen koostumus johtuu siis sadon poiminta-ajankohdasta ja ei vaikuta hennan värjääviin tai hoitaviin ominaisuuksiin. Päinvastoin, hennan ominaisuudet ovat silloin parhaimmillaan. Koska kyseessä on luonnon tuote on vaihtelu koostumuksessa normaalia ja sallittua.

Radicon kaikki yrtit puhdistetaan siivilöinti menetelmällä kolme kertaa, jotta saadaan puhtain mahdollinen hienojakoinen jauhe. Radico noudattaa myös erittäin tiukkoja kansainvälisiä laatukriteerejä.

Me Waku Oy maahantuonnissa seuraamme palautetta ja kiitämme kaikesta palautteesta. Mikäli tarpeellista pyrimme esittämään valmistajalle jatkossa toivetta eristä, joita meille lähetetään.

Mikäli teillä on kysyttävää aiheeseen liittyvää pyydän soittamaan 050-3426216 tai lähettämään sähköpostitse info@waku-organics.fi

Eha Vakkermann

Waku Oy